Mar 15
Syksyn 2009 aikana Sahanevan talkoissa on työskennelty tehtävälistan parissa, joka näyttää tältä:
- Uuden PuuCeen rakentaminen (prioriteetilla 1)
- Pikkutornin keskipilarin tasoitusvalu
- Pikkutornin eteisen viimeistely
- Pikkutornin lattia
- Pikkutornin kupolin maalaus ja kunnostus
- Pikkutornin oven maalaus
- Päätornin välikerroksen siivous ja järjestely
- Kerhotilojen ja kirjaston siivous ja järjestely
- Alakerran portaikon seinien reunalistat
- Havaintotason korokkeen punavalojen kiinnitys
- Punavalojen kiinnitys päätornin portaisiin
- Pihan siivous
Eli kuten nähdään niin joitain pikkujuttuja jäi vielä ensi kesällekin, joista yksi on puuceen ja puuladon maalaaminen.
Kirjoitettu aiheeseen Ajankohtaista, Talkoot | Ei vastauksia »
Syy 08
Lakeuden Ursan jäsenistölle tarkoitettu Meade-kurssi alkaa pe 25.9.2009 klo 18 Sahannevan observatoriolla. Kurssin kohderyhmänä ovat yhdistyksen jäsenet, jotka haluavat oppia käyttämään Sahannevan observatorion Meade-teleskooppia. Ilmoittauminen kurssille päättyi elokuussa, mutta periaatteessa kurssille vielä mahtuu, ilmoittautua voi laiterakennusryhmän vetäjälle Tuomas Huukille.
Korostetaan vielä kerran, että kurssi on ainoastaan jäsenille ja se keskittyy observatorion päätähtitornin havaintolaitteistojen käyttöön. Lisäksi jonkinlainen perusosaaminen kaukoputken käytössä on tarpeen.
Kirjoitettu aiheeseen Ajankohtaista, Toiminta | Ei vastauksia »
Elo 30
Syksyn aikana Sahannevan observatoriolla pidetään joitain talkoita, joiden aikana pyritään tekemättömät työt saattamaan loppuun, ohessa lista tärkeimmistä töistä (yliviivatut työt on tehty). Tulevalla viikolla keskitytään pikkutornin keskipilarin yläpään tasoitusvaluun:
- Uuden PuuCeen rakentaminen (prioriteetilla 1)
- Pikkutornin keskipilarin tasoitusvalu
- Pikkutornin eteisen viimeistely
- Pikkutornin lattia
- Pikkutornin kupolin maalaus ja kunnostus
- Pikkutornin oven maalaus
- Päätornin välikerroksen siivous ja järjestely
- Kerhotilojen ja kirjaston siivous ja järjestely
- Alakerran portaikon seinien reunalistat
- Havaintotason korokkeen punavalojen kiinnitys
- Punavalojen kiinnitys päätornin portaisiin
- Pihan siivous
Eli kuten listastakin huomataan niin hommaa löytyy niin rakentajille kuin sekatyöläisillekin.
Avainsanat: observatorio, sahanneva, syksy, Talkoot
Kirjoitettu aiheeseen Talkoot | Ei vastauksia »
Kes 03
Yleisiä talkoita ei toukokuun alun jälkeen ole järjestetty, koska ei tunnu olevan tekijöitä. Tekemättömiä töitä on kuitenkin runsaasti (yliviivatut työt on tehty):
- Pikkutornin eteisen viimeistely
- Pikkutornin lattia
- Pikkutornin maalaus
- Uusi PuuCee
- Päätornin välikerroksen siivous ja järjestely
- Kerhotilojen ja kirjaston siivous ja järjestely
- Alakerran portaikon listoitus
- Havaintotason korokkeen punavalojen kiinnitys
- Punavalojen kiinnitys päätornin portaisiin
- Pihan siivous
Eli kuten huomataan niin hommaa löytyy sekä rakentajille että järjestelytöistä kiinnostuneille.
Avainsanat: observatorio, sahanneva, Talkoot, torni, tähtitorni
Kirjoitettu aiheeseen Talkoot | Ei vastauksia »
Huh 07
Seuraavat talkoot Sahannevan observatoriolla pidetään lauantaina 25.4.2009 klo 11 alkaen. Työlistalla ovat mm. pikkutornin lattian rakentaminen ja eteisen viimeistely, maalaustöitä sekä pikkutornissa että päätornissa, pihan siivousta, päätornin portaikkoon punaisten ledinauhojen kiinnitystä ym. töitä.
Yksilöidympi lista tekemättömistä töistä:
- Pikkutornin eteisen viimeistely
- Pikkutornin lattia
- Pikkutornin maalaus
- Päätornin välikerroksen siivous ja järjestely
- Kerhotilojen ja kirjaston siivous ja järjestely
- Alakerran portaikon listoitus
- Havaintotason korokkeen punavalojen kiinnitys
- Punavalojen kiinnitys päätornin portaisiin
- Pihan siivous
Eli kuten huomataan niin hommaa löytyy sekä rakentajille että järjestelytöistä kiinnostuneille.
Avainsanat: observatorio, sahanneva, Talkoot, torni, tähtitorni
Kirjoitettu aiheeseen Ajankohtaista, Talkoot | Ei vastauksia »
Tam 17
Lauantain talkoissa jatkettiin päätähtitornin alakerran portaikon lämpöeristeseinän rakentamista, jossa edistyttiinkin melkoisesti, seinän runko saatiin melkolailla valmiiksi muutamaan tukipuuta lukuun ottamatta. Seuraava vaihe onkin seinän levytys.
Lämpöeristeseinä portaikkoon on todella tarpeen, sillä kun tornin alakerrassa lämpömittari näytti 15,3°C niin porraskömmelin yläosassa se kohosi peräti 17,9°C:een eli kaikki se lämpö mikä pitäisi olla alhaalla onkin portaikossa… Ei hyvä.
Lämpöseinän rakentamisen lisäksi vedettiin pari verkkopiuhaa lisää, koska esimerkiksi tornin koiliskulmassa ei ollut ensimmäistäkään verkkopistoketta vaikka niitä nimenomaan siellä tarvittaisiin. Tavoitteena on saada tornin tietokoneverkko toimintaan vielä kevään aikana.
Talkoolaisia oli paikalla kahdeksan, joka sekin on pitkiin aikoihin todella hyvä saavutus.
Avainsanat: observatorio, sahanneva, Talkoot, tähtitorni
Kirjoitettu aiheeseen Talkoot | Ei vastauksia »
Tam 14
Ennen kerhoiltaa pieni rakentajatiimi tuli tornille jatkamaan alakerran lämpöeristeseinän rakentamista, heti huomattiin lauantain suunnitelmissa pieni moka, jonka vuoksi oven paikka jouduttiin suunnittelemaan uudelleen.
Itse kerhoillassa, joka samalla oli Lakeuden Ursan osalta Kansainvälisen tähtitieteen vuoden avaus, tehtiin jonkinlaista historiaa osallistujamäärän osalta sillä paikalla oli noin parisenkymmentä jäsentä. Säätila oli valitettavasti pilvinen, joten taivaalle ei päästy tähyilemään. Sen sijaan yhdistyksen havaintolaitteistoa esiteltiin uusille jäsenille ja keskusteltiin ajankohtaisista aiheista.
Avainsanat: iya2009, kerhoilta, torni-ilta, tähtinäytös
Kirjoitettu aiheeseen Toiminta | Ei vastauksia »
Tam 10
Jatkettiin päätähtitornin alakerran portaikon lämpöeristeseinän rakentamista, jota saatiin edistymään jälleen askeleen verran eteenpäin.
Avainsanat: observatorio, Talkoot, tähtitorni
Kirjoitettu aiheeseen Talkoot | Ei vastauksia »
Tam 02
Seuraavat talkoot Sahannevan observatoriolla pidetään la 10.1.2009 klo 11 alkaen, jolloin jatketaan päätornin alakerrassa portaikon lämpöseinän rakentamista. Lisäksi havaintotasolla asennetaan havaintokorokkeen reunaan punainen ledinauha (mikäli sääolosuhteet sen sallii).
Avainsanat: havaintotaso, observatorio, punavalot, sahanneva, Talkoot, tähtitorni
Kirjoitettu aiheeseen Talkoot | Ei vastauksia »
Jou 03
Syyskauden viimeistä kerhoiltaa vietettiin tänään joulunodotustunnelmissa, sillä observatoriolla oli tarjolla lämmintä glögiä ja pipareita. Paikalla oli peräti 14 jäsentä, joka taitaa olla observatorion tähän astisen historian ennätys kerhoiltojen osalta.
Avainsanat: glögi, joulu, kerhoilta, observatorio, pipari, syyskausi
Kirjoitettu aiheeseen Toiminta | Ei vastauksia »