Archive for the ‘Ajankohtaista’ Category

Syksyn saldo

sunnuntai, marraskuu 15th, 2009

Syksyn 2009 aikana Sahanevan talkoissa on työskennelty tehtävälistan parissa, joka näyttää tältä:

  • Uuden PuuCeen rakentaminen (prioriteetilla 1)
  • Pikkutornin keskipilarin tasoitusvalu
  • Pikkutornin eteisen viimeistely
  • Pikkutornin lattia
  • Pikkutornin kupolin maalaus ja kunnostus
  • Pikkutornin oven maalaus
  • Päätornin välikerroksen siivous ja järjestely
  • Kerhotilojen ja kirjaston siivous ja järjestely
  • Alakerran portaikon seinien reunalistat
  • Havaintotason korokkeen punavalojen kiinnitys
  • Punavalojen kiinnitys päätornin portaisiin
  • Pihan siivous

Eli kuten nähdään niin joitain pikkujuttuja jäi vielä ensi kesällekin, joista yksi on puuceen ja puuladon maalaaminen.

Meade-kurssi jäsenille

tiistai, syyskuu 8th, 2009

Lakeuden Ursan jäsenistölle tarkoitettu Meade-kurssi alkaa pe 25.9.2009 klo 18 Sahannevan observatoriolla. Kurssin kohderyhmänä ovat yhdistyksen jäsenet, jotka haluavat oppia käyttämään Sahannevan observatorion Meade-teleskooppia. Ilmoittauminen kurssille päättyi elokuussa, mutta periaatteessa kurssille vielä mahtuu, ilmoittautua voi laiterakennusryhmän vetäjälle Tuomas Huukille.

Korostetaan vielä kerran, että kurssi on ainoastaan jäsenille ja se keskittyy observatorion päätähtitornin havaintolaitteistojen käyttöön. Lisäksi jonkinlainen perusosaaminen kaukoputken käytössä on tarpeen.

Seuraavat talkoot 25.4.2009 klo 11

tiistai, huhtikuu 7th, 2009

Seuraavat talkoot Sahannevan observatoriolla pidetään lauantaina 25.4.2009 klo 11 alkaen. Työlistalla ovat mm. pikkutornin lattian rakentaminen ja eteisen viimeistely, maalaustöitä sekä pikkutornissa että päätornissa, pihan siivousta, päätornin portaikkoon punaisten ledinauhojen kiinnitystä ym. töitä.

Yksilöidympi lista tekemättömistä töistä:

  • Pikkutornin eteisen viimeistely
  • Pikkutornin lattia
  • Pikkutornin maalaus
  • Päätornin välikerroksen siivous ja järjestely
  • Kerhotilojen ja kirjaston siivous ja järjestely
  • Alakerran portaikon listoitus
  • Havaintotason korokkeen punavalojen kiinnitys
  • Punavalojen kiinnitys päätornin portaisiin
  • Pihan siivous

Eli kuten huomataan niin hommaa löytyy sekä rakentajille että järjestelytöistä kiinnostuneille.

Pikkutorni etenee…

lauantai, lokakuu 18th, 2008

… hitaasti, mutta varmasti. Lauantaina talkoisiin ehti osallistua vain kaksi aktiivia, mutta väen vähyydestä huolimatta pikkutornin eteinen alkoi jo hahmottua. Päivän aikana saatiin myöskin isossa tornissa siirrettyä havaintotasolle uusi välinepöytä, joka oli lakattu jo viikko sitten (laatikot odottavat vielä lakkapintaa), lisäksi pysäköintialuetta ehdittiin siivota jonkin verran.

Pikkutornin talvikuntoon saattamisen lisäksi jäljellä on vielä alakerran portaikon lämpöeristysseinän teko, jolla estetään lämpimän ilman nouseminen “porraskuiluun” ja siitä edelleen välikerrokseen (asian voi ilmaista myös niin, että estetään lämmön karkaaminen harakoille).

Kakkostorni kupolikorkeudessa

maanantai, lokakuu 13th, 2008

Sahannevan observatorion pikkutorni sai perjantaina kupolin ylleen. Kupolin saaminen tornin päälle ennen lumentuloa olikin eräs tärkeimpiä tämän syksyn tavoitteita, tornin viimeistely voikin sitten sujua hieman rauhallisempaan tahtiin.

Sahannevan observatorion pienempi tähtitorni

Sahannevan observatorion pienempi tähtitorni

Sahannevan observatorion rakennusmiljöö:

Sahannevan observatorion rakennukset

Sahannevan observatorion rakennukset

Kakkostorniin seinät

torstai, syyskuu 18th, 2008

Viime lauantain talkoissa kakkostorni sai jo seinät ympärilleen. Aamulla aloitettaessa ainoastaan yksi seinälevykerros oli paikoillaan, mutta päivän päätteeksi kaikki seinälevyt olivat maalattu ja kiinnitetty. Seuraavissa talkoissa päästäneenkin jo rakentamaan kupolin pyörintäkehää.

Yllä tilanne aamupäivällä ja alla päivän päätteeksi:

Pari sanaa näytösmaksuista

keskiviikko, syyskuu 10th, 2008

Tärkein syy siihen, miksi Lakeuden Ursa perii maksua tähtinäytöksistä (olivatpa ne sitten yleisönäytöksiä tai tilausnäytöksiä) on se, että Sahannevan observatoriosta ja sen ylläpidosta aiheutuu Lakeuden Ursalle huomattavasti erilaisia kustannuksia (esim. sähkö, lämmitys, tietoliikenne, kiinteistön huolto, laitehankinnat, pääomakulut ym.) eli ihan ilmaiseksi tähtitorni ei Sahannevan laitamilla seiso.

Observatoriosta aiheutuvia kustannuksia pyritään kattamaan yleisö- ja tilausnäytöksistä saatavilla näytösmaksuilla, jotka eivät edes riitä kattamaan kaikkia kuluja, joita Sahannevan observatoriosta yhdistykselle aiheutuu (kuluihin nähden näytöshintamme ovat siis reilusti alakanttiin, joten alennuksiin ei juuri ole mahdollisuuksia).

Asiassa on vielä sekin pointti, että jos yhdelle antaa niin kohta pitää antaa kaikille, ja ennen pitkää se tietää sekä näytöstoiminnan että tähtiharrastustoiminnan loppumista (tai pikemminkin siirtymistä taivasalle) keskeisellä Etelä-Pohjanmaalla.

Yhdistyksen kannalta mainitsemisen arvoinen seikka on, että tähtinäyttäjämme hoitavat tilausnäytökset talkootyönä ilman minkäänlaista rahallista korvausta, vaikka jotkut joutuvat yhden illan aikana ajamaan 50 km edestakaisen matkan kodin ja observatorion välillä. Kiireisimpinä viikkoina mittariin voi siis kertyä 250 km ylimääräistä ajoa, joka kuluttaa niin polttoainetta, autoa kuin ympäristöäkin.

Lakeuden Ursan kannalta vielä eräs tärkeä näkökohta on sekin, että tilausnäytösten järjestämiseen käytettävä aika on myös poissa observatorion normaalista tähtiharrastustoiminnasta.

Kakkostornin rakentaminen alkoi

sunnuntai, elokuu 31st, 2008

Sahannevan observatoriolla aloitettiin lauantaina pienemmän tähtitornin rakentaminen runkopilarien pystytyksellä. Pienemmän tähtitornin on tarkoitus olla harjakorkeudessa vielä tämän syksyn aikana. Torniin tuleva kupoli on pyramidikattoinen ja on odottanut tontilla kunnostusta (rungon maalaus, taipuneiden helmapeltien oikominen, pyörien uusinta) jo muutaman vuoden verran.

Kakkostornin rakentamisessa ollaan liikkeellä suunnilleen nollabudjetilla eli tarvikkeet ovat pääasiassa olemassa. Mahdolliset pienemmät hankinnat (maalit, pyörät, ruuvit tms.) tulevat harrastajien taholta lahjoituksina.

Pikkutorniin tulevasta havaintolaitteistosta ei ole vielä tarkempia suunnitelmia, mutta mahdollisuuksia on monia kuten esim. TwinnScopen kokoaminen pikkutorniin tai vaihtoehtoisesti nykyisen 14-tuumaisen siirto pikkutorniin ja suuremman kaukoputken hankkiminen sen tilalle päätorniin jne.

Pienempi tähtitorni

Yllä runkopalkkien pystytys käynnissä. Alla pyramidikupoli.

Syksyn lähestyessä

sunnuntai, elokuu 3rd, 2008

Syksy lähestyy vähitellen, ja samalla myös toiminta Sahannevan observatoriolla vilkastuu. Että toiminta ja tähtinäytökset (niin yleisö- kuin tilausnäytöksetkin) olisivat miellyttäviä kokemuksia, pidämme syksyn mittaan parit pihatalkoot, joissa valmistelemme niin tonttia kuin itse tähtitorniakin tulevaan havaintokauteen.

Pihalta löytyy muutama työkohde:

  • Portin säätö
  • Kulkuvalot parkkipaikalta tornille (toteutus mahdollisesti LEDeillä)
  • Romujen raivaus
  • Ruohomättäiden nyppiminen (saadaan piha siistimmän ja käytetymmän näköiseksi)

Talkoot 2008 työlista

sunnuntai, toukokuu 4th, 2008

Sahannevan observatorion kevättalkoiden työlista, tärkeimmät työt on merkitty ykkösellä (1) ja tehdyt työt yliviivataan työn edistymisen mukaan:

  • Välitason portaikon seinien viimeistely (1)
  • Polttopuiden sahaus ja pilkkominen puulatoon (1)
  • Ns. pikkutornin nurkkauksen siivous (1)
  • Pysäköintialueen siivous (1)
  • Portin suoristus ja säätö (1)
  • Luukkujen rullien öljyäminen ja huolto (1)
  • Sähköputkien peittely (1)
  • Välitason lasioven maalaus (1)
  • Alakerroksen portaikon eristys seinillä
  • Puuvajan maalaus
  • Alakerroksen ulkoseinien slammaus
  • Välitason siivous ja järjestäminen
  • Kupolin tiivistysten tarkastus ja korjaus (1)
  • Välikerroksen kömmelin oven höyläys (paisumisen vuoksi ei mene kunnolla kiinni)
  • Havaintotason portaiden maalaus
  • Kupolin pyörintäkehän alarakojen tiivistys (?)
  • Ulkovalot seinille (?)
  • Käpyvalaisimia pysäköintialueen reunoille (muutama kpl)
  • Lippusiima tms. aitaa ulkoilureitin reunalle osoittamaan yksityisalueen rajaa

Alustavasti kevättalkoisiin on varattu kahdeksan lauantaita, mutta tarvittaessa talkoopäiviä voidaan poistaa tai siirtää tilanteen ja muiden kiireiden mukaan (voimassa olevat talkoopäivät löytyvät kalenterista).